Tervetuloa seuraamaan karismabongarin arkea

Karisma tuo tavoiteltu, joillekuille elinikäiseksi mysteeriksi jäävä houkutin, toimii juonena ja punaisena lankana sekä innoittajana tämän blogin postauksissa. Karisma on kiinnostava ilmiö. Sitä on vaikea pukea sanoiksi, sillä sen tunnistaminen ei ole lasten leikkiä. Asialle vihkiytyneenä olen sitä mieltä, että karismatutkan virittelyyn vierähtää aloittelijalla kymmeniä kuita, raskaaseen sarjaan pääsy vaatii puolestaan eliniän. Valmiiksi tutkan kalibrointia ei saa koskaan.

Tähän saakka olen päässyt. Puolet tapauksista on helppoja. Niissä karisman tunnistaa noin puolentoista minuutin mittaisen kohtaamisen aikana. Tätä tapahtuu viikoittain.

Toisesta puoliskosta puolet on niitä, joiden karisma pulpahtaa pintaan vasta, kun tehdään yhdessä jotain sellaista, jossa toinen on kotikentällään. Tämän huomasin esimerkiksi vuonna 1999 ollessamme suurella poppoolla juhannuksen vietossa Rovaniemen takametsissä. Karismahäläri syttyi päässäni yhtä aikaa liekin kanssa, jonka tuttavani puhalsi puusaunan kiukaaseen.

Loppujen neljänneksen osalta tutkaa täytyy viritellä hienosäädöille, sillä tämän laadun karisma tulee esiin yllättäen ja pyytämättä. Sen havaitsee vain kyttäyksen tuloksena, mutta kun sen vihdoin saa houkutelluksi esiin, on olo kuin siivouspäivänä: typertynyt mutta riemukas. Näin kävi viimeksi vuosi sitten erään harrasteryhmän päättäjäisissä. Siellä vuosia nuivana pitämäni henkilön karisma puhkesi hetkeksi kukkaan nauttiessamme suussa sulavaa jälkiruokahöttöä.

Lavakarisman tunnistaa helposti, sekään ei tosin synny tyhjiössä. Kuva: Emilia Ponkala
Lavakarisman tunnistaa helposti, sekään ei tosin synny tyhjiössä. Kuva: Emilia Ponkala

Sosiaalinen media luo hienot puitteet oman karisman esiintuomiselle. Sanotaan, ettei karismaa voi tehdä. Kyllä sen voi, tai sitten laajan kenttätutkimukseni tulokset eivät ole yleistettävissä. Väitän, että verkkokarisman ainakin voi tehdä tietoisesti. Se lähtee tietoisesta ja johdonmukaisesta viestinnästä sekä itsensä brändäyksestä. Mikä taas edellyttää tutkimusmatkaa omaan persoonaan.

Karismasta on tehty myös väitöskirja. Tutkija Tuomo Takala kuvailee karismaa tiettyjen ihmisten harvinaiseksi luonteenpiirteeksi, jossa yhdistyvät viehkeys, ylenpalttisuus, mielentyyneys, mystiikka, positiivinen energia, viehätysvoima ja sähköisyys. Jos karisma usein yhdistetäänkin johtajuuteen, ei johtajuus takaa karisman olemassaoloa, mutta molempia niitä voi oppia.

Tervetuloa mukaan kehittelemään karismateorioita, jotka saavat kehyksensä tässä blogissa henkilöbrändäyksen, viestinnän sekä opettajuuden oppituoleista. Voit lähteä liikkeelle esimerkiksi täältä!

Advertisements

Tekijä: katikoivu

Blogger, speaker and lecturer @Lapland UAS, #branding # marketing enthusiast with #charisma.

1 vastaus artikkeliin “Tervetuloa seuraamaan karismabongarin arkea”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s