10 oppia niiltä, jotka ovat siirtäneet vuoria

Tiedättehän tunteen, kun huomaa oppineensa yhdessä päivässä enemmän kuin koko edellisessä kuussa? Näin tapahtui minulle erään seminaarin tuoksinnassa. Tai tarkemmin lastenkirjailija, koodari Linda Liukkaan, tuottaja, juontaja Arman Alizadin sekä yrittäjä, saamelaiskulttuurin puoltaja Anna-Marja Kaddikin kertoessa omat huikeat tarinansa.

Edellä mainittuja yhdistää kumma karisma, mutta myös periksiantamattomuus. Heillä on kaikilla oma polkunsa sekä asenne, jota tarvitaan, kun halutaan siirtää vuoria.

Koska välttelen simultaanitulkkauspalveluita verestääkseni kielitaitoani, pidätän oikeuden omiin mulkkauksiin alla olevan listan osalta. On jännää, kuinka kieli muuten vaikuttaa tunteisiin, joita esiintyjän puhe herättää. Englanti saa esittäjänsä kuulostamaan asiantuntevalta metropoliitilta, ruotsiksi lausuttuna mahdotonkin asia muuttuu mahdolliseksi. Suomen kieli puolestaan on hyvä siitä, että voi keskittyä vaikuttumaan eikä pelkästään ymmärtämään.

Kielestä riippumatta jokainen puheenvuoro sisälsi oppitunteja. Menestys, brändi, intohimon muuttaminen elannoksi sekä vapaus tehdä sitä mistä nauttii, on vaatinut urheuden lisäksi sisua ja työtä. Poimin teille puheenvuoroista ne opit, jotka puhuttelivat minua eniten. Osa niistä on itsestäänselvyyksiä, kaikki helpommin sanottu kuin tehty. Kohdat 3 ja 8 ovat puolestaan ainakin minulle uusia tuttavuuksia.

  1. Kaikki on mahdollista – mikään ei ole mahdotonta.
  2. Käännä epäonnistumiset eduksesi – ota niistä opiksi.
  3. Nonlineaarisuus on tärkeätä – kannattaa poiketa polulta.
  4. Älä tyydy ei-vastaukseen – ole sisukas.
  5. Inspiroidu – ilman sitä et pysty inspiroimaan muita.
  6. Unelmoi – ja tee töitä sen toteutumiseksi.
  7. Virheet ovat hyvä asia – niistä voi kummuta jotakin aivan uutta.
  8. Innostus antaa voimaa, jota ei pysty ostamaan.
  9. Epämukavuusalueella kannattaa olla – niin usein kuin mahdollista.
  10. Jos haluat todella tehdä vaikutuksen – kerro tarina.

Kaksi ensimmäistä kohtaa avautunevat sellaisinaan, vaikkakin ne kuulostivat paljon paremmilta ruotsiksi Kaddikin suusta. Kolmannen kohdan esitti Liukas, jonka tarina hengästyttää. Voitte lukea siitä esimerkiksi tästä Ainon artikkelista. Epälineaarisuus elämässä ja ajattelussa tarkoittaa sitä, että pienikin asia voi saada aikaan tapahtumaketjun, joka muuttaa asioita pysyvästi. Siksi on tärkeätä poiketa polulta vaikka tuntisikin lievää palaneen käryä.

Arman Alizadin tarina skeittausta rakastavasta pikkupojasta maailman ääriin on kiehtova kudelma määrätietoisuutta ja hulluutta.
Arman Alizadin tarina skeittausta rakastavasta pikkupojasta maailman ääriin on kiehtova kudelma määrätietoisuutta ja hulluutta.

Useat identiteetit taas ovat tärkeä osa inspiroitumista. Suomessa ajatellaan liikaa, että suutari pysyköön lestissään. Suuressa maailmassa tarjoilija voi olla uskottava myös vanginvartijana  ja kirjailijana. Monipuolinen tekeminen tukee uusien näkökulmien kehittelyä sekä nostaa henkilön brändin kiinnostavuutta.

Alizadin ajatus innostuneisuuden voimasta on aseistariisuva. Lapsenomainen mielikuvitus ja ajattelu ilman laatikkoa yhdistettynä innokkuuteen eivät laske työtunteja. Nämä ja tusina muita oppeja tarjoiltiin seminaariyleisölle kielisekamelskan lisäksi monipolvisina, kiinnostavina ja innostavina tarinoina. Tarinoina, joita syntyy, kun uskaltaa elää elämää, jossa on vain taivas rajana.

Advertisements

Tekijä: katikoivu

Blogger, speaker and lecturer @Lapland UAS, #branding # marketing enthusiast with #charisma.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s